Tunnelukot ja esiintyminen

Tämä kirjoitus käsittelee monelle niin tuttua, mutta vaiettua asiaa karaokessa, nimittäin laulamiseen liittyvää jännitystä. Jännitystä on ihan jokaisella, joka mikkiin tarttuu, mutta siitä ei puhuta ennen kuin se on todella näkyvää tai häiritsevää, varsinkin laulajalle itselleen. Jännitys hyväksytään osana harrastusta ja hienoa onkin se, että niin moni uskaltautuu mikin varteen, vaikka jännittääkin. Se on rohkeutta se!

 

Olen seurannut laulajien jännitystä jo useita vuosia, tehnyt satoja haastatteluita ja ollut mukana tukena, kun jännitystä on päätetty lieventää. Yhtä oikeaa reseptiä minulla ei valitettavasti ole Sinulle antaa, mutta paljon yhtäläisyyksiä on matkan varrella löytynyt. Nämä yhtäläisyydet voisi koota tiukkaan pakettiin vaikkapa näin:

1. Tunnista ja tunnusta. Älä tappele vastaan. Kun tiedostat kehosi reaktiot, mitä sinussa tapahtuu ja miltä se tuntuu, olet ottanut jo ensimmäisen, todella tärkeän askeleen kohti vapaampaa esiintymistä.

 

2. Tee se näkyväksi. Puhu siitä. Kerro kaverille että jännität ja kuvaile tunnetta mahdollisimman tarkasti. Visualisoi sitä. Sano vaikka että se pirullinen musta möykky valtaa koko kehon ja kurkussa tuntuu, kuin olisin niellyt ongenkohon tai viinipullon korkin. Mitä tarkemman kuvauksen saat tehtyä kehosi reaktioista ja tunteista, sen helpompaa siitä on päästä eroon.

 

3. Tunnista menneet tapahtumat, jotka mahdollisesti saavat aikaan jännitystilan. Kukaan meistä ei ole syntyessään jännittänyt yhtään mitään, mutta matkan varrella näitä ns. tunnelukkoja syntyy ihan jokaiselle. Ne ovat selviytymiskeinoja lapsuudesta, nuoruudesta tai mistä tahansa elämänvaiheesta, kun mieleen on tullut liian iso kolhu. Sellainen, jonka painaa pois mielestä eikä halua palata siihen enää ikinä. Häpeä, viha, suru, mikä tahansa. Kun lukko on päässyt syntymään, asia on säilötty mielen perukoille niin, että tietoinen mielikin uskoo, ettei sitä enää ole. Mutta annas olla kun tulee joku aistiärsyke, joka saa tiedostamattoman mielen heräämään... sitten mennään ja lujaa! Kädet hikoaa, sydän hakkaa, kasvot punastuvat jne. Ja sinä ihmettelet, että miksi taas kävi näin... niin kauan, kuin tuo tunnelukko on purkamatta, käy joka kerran näin. Ja jos meillä olisikin vain yksi tunnelukko, mutta ei, kyllä niitä jokaisella on useita.

 

4. Pura tunnelukot pois! Puhu, kirjoita, etsi sopivia sanoja ja käytä niitä. Anna menneille tapahtumille aika ja paikka. Muista miltä tilanteessa näytti, mitä siellä kuului, miltä tuntui. Ota vastaan tunneryöppy ( tämä on yleensä se vaihe, kun tarvitaan nenäliinoja) ja hyväksy kaikki tapahtunut sellaisena kuin sen muistat. Päästä tunteesta irti ja jatka elämääsi tapahtuneiden asioiden kanssa ilman häiritsevää tunnetta.

 

5. Ja nyt tulee tärkein kohta: hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet! Tiedän, että tämä kuulostaa lässytykseltä ja kukkahattutätien päänsilitykseltä, mutta aivot- tuo harmaa rasvakudoskasa korviemme välissä- ymmärtää tätä kieltä ja sitä meidän on uskottava. Aivojen käyttöjärjestelmää ei ihan hetkeen ole päivitetty ja näillä konsteilla niitä ajatuksia edelleen uudelleenohjataan. Hetki hetkeltä, kerta kerralta, jännittämisen negatiivinen tunne loivenee ja viimein se menettää merkityksensä. Jäljelle jää esiintymisen ilo ja se ihana, kutittava jännitys, jota ilman esiintyminen olisi kuin lahna haaleassa vedessä. Ei tunnu sinusta muttei muistakaan yhtään miltään.

 

Toivon, että olet saanut ajattelemisen aihetta postauksestani. Toivon sinulle myös rohkeutta kohdata näitä esiintymisen esteitä, koska niitä on! Minulla ja sinulla. Ihan jokaisella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Posted by: admin on

Avainsanat: , ,