Laulaminen voimavarana

Tällä ja edellisellä viikolla olen jälleen saanut etuoikeuden tehdä karaokevalmennustyötä sellaisten ihmisten kanssa, joiden silmissä näkyy innostuksen palo ja antamani vinkit uppoavat otolliseen maaperään. Tulee kiitollinen ja nöyrä olo, olen mukana jossain suuressa, jossain sellaisessa kehityksen osassa, joka merkitsee näille ihmisille enemmän kuin se, että miten nuotti osuu kohdalleen, miten vire pysyy ja onko tuki kunnossa.

 

Toki nämä edellämainitut asiat ovat tärkeitä ja niitä harjoitellaan, mutta nyt haluan puhua jostain muusta. Haluan puhua itsetunnosta, itsensä kunnioittamisesta ja rakastamisesta.
Usein tunnille tullaan kiireisenä, tutut arkimurheet olkapäällä. Lykkään heti alkuun sarjan hengitysharjoituksia ja usein jo tässävaiheessa huolet ja kiireet ihan selvästi hellittävät. Sen vain näkee, kun mieli ja keho rauhoittuu.

 

Tähän tilanteeseen on hyvä lähteä kuuntelemaan itse laulusuoritusta ja antaa siitä palautetta. Rakentavasti ja rehellisesti. Ja juuri tämä osuus tuntuu olevan se, mikä saa ihmisen silmät loistamaan ja tulee tunne, ettei riemulla ole rajoja! Se onnistuminen! Vanhojen uskomusten poisheittäminen [en voi laulaa kuin matalia lauluja, ei mun ääni riitä korkeelle] ja uuden oppiminen! Että se voi tuntua hyvältä! Niin oppilaasta kuin opettajastakin.

 

Onnistumisen tunteesta riittävyyteen

Voiko kukaan väittää, että tämä fiilis ei vaikuttaisi muuhunkin elämään? Laulaminen on yksi haastavimmista harrastuksista itsetunnon kannalta. Meillä jokaisella on vähintääkin riittävä määrä uskomuksia, jotka rajoittavat yrittämisen halua. Meillä on tunnelukkoja, jotka suorastaan estävät toimintaa tai ainakin ohjaavat sitä vikaraiteelle. Jokaikinen onnistumisen tunne kantaa pitkälle seuraaviin päiviin ja on varmasti myötävaikuttamassa myös työpaikan palavereiden onnistumisissa ja muissa sosiaalisissa tilanteissa.

 

Väitän, että kokemani ja näkemäni perusteella laulaminen on yksi suuri voimavara ihmisen itsetunnon kehittymisen näkökulmasta. Kun tunnelukot vähenevät ja uskomukset karisevat, avautuu ihan uusia mahdollisuuksia monella muullakin elämän alueella. Töissä. Kotona. Muissa harrastuksissa. Näin minulle on käynyt itsellenikin. Minulla oli suuri epäonnistumisen pelko. Pelkäsin virheitä, koska lapsuudessani viulutunnilla en muuta tehnytkään kuin virheitä. Tai ainakin se tuntui siltä.

 

Tässä taannoin osallistuin Facessa johonkin kiertokyselyyn, missä kysytiin että mitä ihmiset muistavat minusta. Eräs vastaus oli, että sen, että soitin lapsena viulua ja hyvin soitinkin. What the F*ck... en muista niistä vuosista muuta kuin ne virheet ja että miten pelkäsin mennä viulutunnille, kun soitostani löytyi taas niitä v i r h e i t ä!

 

Tämän oivaltaneena purin pois tuon epäonnistumisen tunnelukon ja siitä lähti laulutaitoni kehittymään isoilla askelilla. Ja itsetuntoni parani ja sain voimavaroja sitä kautta ihan kaikille elämän alueille. Näin näyttää käyvän monelle muullekin! Olen todellakin etuoikeutettu, että saan olla mukana kehittämässä jotakin näin suurta ja tärkeää osa-aluetta yhdessä valmennettavieni kanssa. Kiitos tästä tilaisuudesta, laulaminen on mielen hierontaa ja sydämen sykettä asialle, jota rakastaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Posted by: admin on